Aruvalla vanavara turg
Ostokset

Aarteita vanhan tavaran ystävälle: Aruvalla ja pari muuta

Mies soittaa haitaria ja laulaa, toinen polttelee kessua merkillisen vanhan puilla lämpiävän jättiläiskaminan yrittäessä epätoivoisesti lämmittää valtavan kokoista hallia. Olen keskellä peltoa olevassa eriskummallisessa, lattiasta kattoon vanhaa tavaraa täynnä olevassa ladossa. Tämä Tallinnan ulkopuolella Aruvallan kylässä oleva vanhan tavaran tori on yksi kolmesta vanhan tavaran ystävän pyhiinvaelluskohteesta, jotka haluan nyt esitellä sinulle.

Kerron kohta lisää Aruvallasta, mutta käydään ensin niissä kahdessa muussa hyväksi havaitsemassani vanhan tavaran kaupassa.

Mööbeldaja

Kakkukahveilla Koplissa: Mööbeldaja

Ensivisiittini Koplin perukoillla olevaan Mööbeldajaan oli niin eriskummallinen, että kirjoitin siitä pidemmän pätkän tähän Kohtaamisia Koplissa -juttuuni. Ennen ensimmäistäkään vanhan huonekalun katsomista löysin nimittäin itseni istumassa kaupan perällä olevan keittiön pöydän ääressä puodin pitäjän leipomaa kakkua herkutellen.

Mööbeldaja tuo ison osan myynnissä olevista huonekaluista Ruotsista. Huonekalujen lisäksi valikoimissa on jonkin verran pienempää tavaraa kuten kelloja, tauluja ja valaisimia.  Tavaraa on yleensä paljon, joten aikaa kannattaa varata reilusti – etenkin, jos sinäkin saat kutsun kakkukahveille. Kuulin nimittäin myöhemmin, että tätä tapahtuu puodissa useamminkin.

Osoite: Kopli 81 

Mööbeldajan Facebook-sivut: www.facebook.com/Moobeldaja

Kalasaba: tavarataivas (tai romuhelvetti) Nõmmella

Vanhantavaran ystävä tietää, että yhden roska on toisen aarre. Pienen matkan päässä Tallinnan keskustasta Nõmmella oleva Kalasaba on tästä erinomainen esimerkki. Sen käsittämättömässä tavarapaljoudessa on kaikkea mahdollista romusta täydellisiin helmiin. 

Ihastuin Kalasaban kauppiaaseen, tunnelmaan ja tavaraan niin, että kirjoitin ensivierailustani tämän jutun. Se kannattaa lukaista viimeistään ennen Kalasabaan suunnistamista, sillä paikan päälle ei mennäkään ihan tuosta vaan.

Alun ihmetykseni kääntyi kuitenkin ihastukseksi, joten sanoisin että Kalasaba on Tallinnan ympäristön vanhantavaran kaupoista suosikkini.

Osoite: Hiiun aseman seudulla Salve 6 

Kalasaban Facebook-sivujen kautta voit lähettää viestin ja sopia käyntiajan www.facebook.com/kalasabaantiik

Ällistyttävä Aruvalla

Sitten mennään takaisin Aruvallaan! Tämä kolossaalinen vanhan tavaran lato on noin puolen tunnin matkan päässä Tallinnasta lähellä Saulan sinisiä lähteitä (niistä voit lukea lisää täältä).

Aruvalla vanavara turg on auki ainoastaan sunnuntaisin, ja silloinkin vain viisi tuntia. Olin kuullut paikasta Tallinnatärpit-ryhmässä, mutta enpä tiennyt mitä odottaa taannoisella sunnuntaiajelullani.

Aruvalla vanavara turg

Millainen valikoima Aruvallassa on? Hmmm… enpä ehkä osaa kehua sitä. Suurin osa valtavasta tavaramäärästä on pölyn peitossa ja hiukan vaikeasti nähtävillä. 

Hämmentävän pitkien käytävien molemmin puolin olevat hyllyt ja tasot ovat täynnä mitä merkillisintä tavaraa. On huonekaluja, mutta valtavasti kaikkea muutakin: vanhaa elektroniikkaa, leluja, vaatteita, kenkiä, suksia, laukkuja, arkkuja, uniformuja… 

Tavaraa on niin valtavasti, että kannattaa varata riittävästi aikaa ja lämmintä vaatetta. Itselläni alkoi tulla nimittäin vähän kylmä Aruvallan tavarapaljoutta kolutessani.

Aruvalla vanavara turg

Oliko ajelu Aruvallaan siis hukkareissu? Ei todellakaan! Kaikkea muuta. Vaikka mukaan ei pientä puurasiaa lukuun ottamatta lähtenyt mitään, olin ihastuksissani paikan meiningistä. Kauppaa vaikutti nimittäiln pyörittävän hulvaton porukka.

Aruvalla vanavara turg

Yksi poltteli tupakkaa ja toinen viritteli äänihuuliaan – tilan täytti iloinen puheensorina, väittely ja naurunremakka. Yksi iloluontoinen herra tarjoutui lähtemään mukanani Suomeen talonmieheksi kuultuaan oman mieheni olevan suurimman osan vuodesta maailman merillä. Kävelin lopulta ulos puurasia kainalossani ja hymynkare suupielessä.

Aruvalla vanavara turgin osoite: Aruvalla 

Paikalla ei taida olla sen enempää netti- kuin Facebook-sivujakaan. Aukioloaika on onneksi helppo muistaa: sunnuntaisin kello 10–15.

Aruvalla vanavara turg

Loppurahalla irtsareita: nämäkin kannattaa katsastaa

Vaikka nuo kolme ovat suosikkejani, niin kyllä Tallinnasta löytyy muitakin käymisen arvoisia vanhan tavaran kauppoja. Kerron näistä tarkemmin vasta perehdyttyäni valikoimiin perusteellisemmin. Nyt ainoastaan pikakatsaus:

  • Kalamaja Vanakraami pood. Auki vain parina päivänä viikossa. Kalamajan Vabrikukadulla, joten helppoa piipahtaa lyhyemmälläkin reissulla katsomaan tarjontaa. Facebook-sivut löytyy täältä
  • Kirpputorit. Olen listannut suosikkini tänne. Muutamissa kelpo valikoima myös vanhaa tavaraa ja huonekaluja. Esim. Kunderikadun Kapike-kirpputorilta olen löytänyt muutamia tosi kivoja pieniä huonekaluja. 
  • Mineviku asjade pood Liivalaialla tuo Viroon vanhoja huonekaluja ja tavaraa Ranskasta ja Belgiasta. Heidän fb-sivut täällä.
  • Loppuun olisi kiva laittaa joku sokeri pohjalla -tyyppinen herkku, mutta sen sijaan minun onkin lopetettava tämä noloon tunnustukseen: tiedän, että Balti jaaman torin yläkerrassa on joukko vanhantavaran kauppoja, mutta tunnen ne tosi huonosti. Niin huonosti, että en lähde edes yrittämään niiden listaamista. Ota siis avuksi tämä torin oma sivu, ja suoda sieltä antiikkiliikkeet. Kerro sitten minulle jos teit löytöjä!

4 Comments

  • Milla

    Kiitos Aruvallan vinkistä! Antiikkihan on hieman ylisana kuvaamaan näitä tavaroita, mutta jos suomalaiset rompetorit ja rompekulttuuri on tuttua, niin tämä on aarreaitta! Omistajaherrat kyllä tietävät rompetavaran hinnat Suomessa, eli Suomen hintoja halvempaa täällä ei ole, mutta ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka ja varmasti jotakin tarttuu mukaan. Jos Baltijaaman liikkeiden esineet on putsattuja ja valikoituja, niin täällä kannattaa avata ihan joka ikisen myynnissä olevan kaspinkin ovi, sisältä voi löytyä pölyisiä aarteita, kuten itselleni kävi! Kaupat syntyivät Suomen, Viron ja huitomisen avustuksella. Jos kuvien vihreä skootteri jäi jotakuta muutakin vaivaamaan, niin pyyntihinta oli 1400 euroa ?

    • Henna

      Onpa kiva kommentti sinulta – mainioita havaintoja ja vinkkejä! Itsekin olen toistaiseksi vain pintaraapaissut valikoimaa, joten pitää todellakin päästä takaisin availemaan kaappeja ja kurkkimaan kulmien taakse. Olet ihan oikeassa hintatasosta. Se johtuu osin ehkä myös siitä, että vanha tavara maksaa muutenkin Virossa aika paljon. Itse onnistuin kuitenkin löytämään esim. mielettömän hienon tarjoilukärryn edullisesti, mutta toisaalta kauppaan jäi jotain juttuja joiden hinnat olivat yli oman budjettini.

  • Anne-Maarit Heinonen

    No voi hyvää päivää: taas olet löytänyt hauskan uuden kohteen (+ nuo vanhat joissa niissäkään en ole käynyt). Mua periaatteessa kiinnostaisi tuollaiset vanhojen tavaroiden myymälät, mutta koti pursuaa jo omasta takaa, joten turvallisinta olisi pysyä poissa. Mutta kun siellä näyttää niin … hulvattomalta!

    • Henna

      Ihan sama haaste täällä: kotiin ei mahdu enää järkevästi oikeastaan mitään uutta. Siksi Aruvallastakin lähti mukaan vain yksi puurasia. Kalasabasta löysin vähän enemmänkin, mutta mitään isoa ei voinut sieltäkään ostaa. Ehkä se on vain hyvä… tai sitten pitää malttaa myydä kotoa jotain pois ja hankkia sitten uutta (vanhaa) tilalle.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *