Apteekkimuseo Turku on ihana pieni keidas
Turku

Apteekkimuseo on keidas kaupungin sydämessä

Turun Apteekkimuseo eli Qwenselin talo oli kevättalven ja kevään rempassa, mutta nyt se on auki taas! Minusta tuntuu että läheskään kaikki turkulaiset eivät ole käyneet siellä, mutta voi että mikä virhe se onkaan. Itse pidän tästä pienestä kaupunkikeitaasta niin paljon, että käyn aina tasaisin väliajoin vilauttamassa siellä museokorttiani tai herkuttelemassa Café Qwenselin herkuilla. 

Qwenselin talo on suloinen pieni puutalorykelmä keskellä vilkkainta keskustaa. Kun sen porteista kävelee sisään, tulee aina jotenkin ihana ”kaukana paha maailma” -tunnelma. Fiilis, että tänne ei kaupungin melu kantaudu – eikä paljon kantaudukaan. Sisään pihapiiriin pääsee kävelemään sekä joen puolelta että Linnankadun puolelta, kaupungintalon parkkipaikan läheltä olevasta portista.

Apteekkimuseo Turun keskustassa
Apteekkimuseo eli Qwenselin talo Turussa
Rohdoskasvin kyltti
Qwenselin talon pihapiiri Turussa

Ensin museoon…

Viimeksi kävin Apteekkimuseo’ssa joulun alla, kun saleihin oli katettu aikakaudelle tyypillisiä joulupöytiä. Nyt kesäiseen aikaan museolla ei näyttänyt olevan mitään erityistä teemanäyttelyä, muuta kuin että pihapiirin perinteiset rohdoskasvit oli kyltitetty mukavasti vanhanaikaisin nimin. Mutta ilman teemaakin talon kauniita saleja on mukava kävellä läpi ja kuunnella ystävällisten oppaiden kertomuksia. Ihaniin vanhan tyylisiin asuihin pukeutunut henkilökunta ei varsinaisesti tuputa opastusta, mutta kun heiltä kyselee, niin olen aina saanut kiinnostavia tarinoita esillä olevasta irtaimistosta ja talon historiasta.

Mutta kuvat puhukoon puolestaan. Ensin tunnelmia asuinhuoneistojen puolelta.

Apteekkimuseo ja Qwenselin talo
Oppaiden ihanat vanhanaikaiset asut Apteekkimuseossa
Kannelta soittava tyttö Qwenselin talossa
Näkymä sisäpihalle apteekkarin pöydän äärestä

Ja sitten matka jatkuu salien läpi varsinaiseen apteekkiin ja sen takahuoneisiin. Tunnelma kaikialla on ihanan unisen rauhallinen, sillä tämä ei ole todellakaan ole Turun suosituimpia museoita. Tällä kerralla olin saanut seurakseni tyttäreni, eikä siellä sitten muita meidän lisäksemme ollutkaan. Oli mukavaa kertää kameran kanssa, kun sai ihan rauhassa ihastella näkemäänsä kameran linssin läpi. 

Upeat purkkirivistöt apteekkisalin seinämillä
Apteekkimuseo Turussa
Sininen seinä Apteekkimuseossa
Vanhimpia purkkeja Apteekkimuseossa
Kauniita yksityiskohtia apteekkimuseossa
Upeita pullorivejä apteekkimuseon hyllyillä
Apteekkimuseon takaosa
Apteekkimuseon kauniita yksityiskohtia
Vanhat ikkunalasit
Yrttejä katossa kuivumassa

… ja sitten kaffelle

Turussa on monta kivaa museokahvilaa, mutta Apteekkimuseon kahvila eli Café Qwensel on niistä ehkä suurin suosikkini. Tämä on tosin auki vain kesäkaudella, joulun aikoihin ja useimpina vuosina myös pääsiäispyhien ajan, joten muina aikoina tulee käytyä enemmän niissä muissa suosikeissa. Wäinö Aaltosen museossa on tosi suloinen ja suosittu kahvila, samoin Taidemuseossa. Kaikissa on yksityisen kahvilanpitäjät, ja tarjottavat herkut ovat ihanan kotileipoisen oloisia. 

Café Qwenselin ehkä tunnetuin herkku on aaaaah so ihana Saksanpähkinäkakku. Joudun yleensä käymään pienen kamppailun itseni kanssa, että en ottaisi sitä ihan jokaisella kerralla. Myös viikunakakku on aivan mielettömän hyvää. Mutta tällä kerralla tiskillä oli mansikkainen ja raparperinen kesäkakku – päädyimme siihen. Kahvi tuodaan aina pienessä kahvipannussa ja se tarjoillaan vanhoista posliinkupeista, mistä kahvi kyllä maistuu ihanammalta kuin ikinä mistään isosta klohmosta mukista. Kupin pieni kokokaan ei haittaa, sillä pannussa on useampi kupillinen kahvia.

Sekä museon että kahvilan aukioloajat kannattaa tarkistaa netistä, sillä kuten mainitsin ne eivät ole auki ympäri vuoden. Nuo tiedot taitaa löytyä heidän Facebook-sivuiltaan, mutta ehkä varmimmin museon omilta nettisivuilta. Sieltä löytää tietoa myös mahdollisista tapahtumista, opastuksista ja muista aktiviteeteista. Museo järjestää mm. perinteisesti Lucian päivänä ohjelmaa, samoin olen käynyt sielllä muutamassa ihanan intiimissä salonkikonsertissa. 

Cafe Qwenselin kyltti
Saksanpähkinäkakku on taivaallisen hyvää
Perinteistä tunnelmaa cafe Qwenselissä
Kahvi tarjoillaan pannussa
Cafe Qwenselin tunnelmallinen sisustus
Apteekkimuseon pihan yksityiskohtia

One Comment

  • Tuula

    Onpas idyllisen näköinen museo. En tiennytkään, Turusta löytyy tuollainen vanha apteekki. Tänä vuonna jäi kesäreissut väliin, mutta jospa ensi kesänä täältä Varkaudesta pääsisi vaikkapa viikonloppureissulle Turkuun. Tuo kahvila pitää myös laittaa listalle.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *