Kohvik Koloniaal Kalamajassa
Mennyttä Tallinnaa

Aamiainen – tai oikeastaan kaksi – Kalamajassa

Kalamajan alue on viime aikoina ollut The Alue Tallinnassa. Se, jonne kaikki aikaansa seuraavat tai uusia kulmia kaupungista hakevat ovat halunneet suunnata askeleensa. Meidän Tallinnan ”mökki”, eli pieni vapaa-ajankotimme on Kalamajan puolella vanhaa kaupunkia, joten kun mielessä on aamiainen tai lounas, tulee aika useinkin lähdettyä juuri siihen suuntaan.

Tänään oli ajatuksissa aamiainen, ja koska ilma oli aurinkoinen ja suorastaan huuteli kävelylle, otin suunnaksi Kalamajan. Minulla on aina listattuna joukko paikkoja, joita en ole vielä testannut mutta haluaisin kokeilla. Nyt oli vuorossa ottaa testiin Kohvik Koloniaal ja kakkukahvila Levier. Matkaa ei ollut kuin muutama sata metriä, joka taittui hetkessä kiinnostavaa Kalamajan arkkitehtuuria katsellessa. Mielenkiintoisen näköinen (ja varsinkin niminen) yleinen sauna Kalma osui sopivasti kävelyreittini varrelle. Tällä kerralla en innostunut menemään sisään, mutta mieheni voisi kertoa kiinnostavia tarinoita kerrasta jolloin hän oli löylyissä melkoisen eksoottisessa miesjoukossa.

Kalma saun Kalamajassa

Aamiainen numero yksi: Kohvik Koloniaal

Olen käynyt Koloniaalissa joskus aikaisemmin kahvilla, ja päättänyt silloin että joskus pitää tulla testaamaan tämän suloisen korttelikahvilan aamiainen. Koloniaal on sympaattinen yhdistelmä pientä herkkukauppaa, leipomoa, kahvilaa ja ravintolaa – listalta löytyy nimittäin lounasaikaan myös ihan kunnon annoksia vieläpä erittäin edulliseen hintaan. Päivän lounas maksaa nimittäin yleensä vain neljä euroa. Päivän annoksen voi tsekata heidän Facebook-sivuiltaan. Aamiaisvalikoima ei ollut kovinkaan laaja, eikä siinä ollut mitään moderneja ”hömpötyksiä” tyyliin chiavanukkaita tai Quinoapuuroja. Sen sijaan tavallista puuroa, munakasta ja muuta perusaamiaista löytyi kyllä. Ja myös ne kivan edulliseen hintaan. Tunnelma on unisen rauhallinen. Koko aamiaiseni aikana paikalla ei ollut ketään muuta. Vaan eipä haitannut minua: kehtasinpahan kuvata vapautuneemmin!

Kohvik kahvila Koloniaal Kalamaja Tallinna
Aamiainen kahvila Koloniaalissa Kalamajassa
Kohvik kahvila Koloniaal Kalamaja Tallinna
Kohvik kahvila Koloniaal Kalamaja Tallinna
Kohvik kahvila Koloniaal Kalamaja Tallinna
Kohvik kahvila Koloniaal Kalamaja Tallinna
Kohvik kahvila Koloniaal Kalamaja Tallinna

Toinen aamiainen: herkutteluhetki ihanassa Levier kakkukahvilassa

Levieriin voi suunnistaa tuoksun perusteella: nenään kulkeutui ihana vastaleivotun pullan tuoksu jo ennen kuin näin itse kahvilaa. Sekä Koloniaal että Levier ovat auki joka päivä aamusta alkaen – Levier aukeaa arkiaamuisin jo kahdeksalta ja viikonloppuisinkin yhdeksältä. Koloniaal tuntia myöhemmin eli ysiltä arkena ja kympiltä lasu-päivinä. Paikka on tunnettu erityisesti tilauskakuista, macroneista ja muista herkuista, mutta myös paikan päälle voi jäädä nautiskelemaan kupin hyvää kahvia ja vaikkapa superhyper ihanan mantelicroissantin sen kanssa. Voi että se oli hyvää! 

Hyvältä näytti myös vitriinissä olleet macronsit kaikissa sateenkaaren väreissä. Ihanaa pastellivärisarjaa jatkoi hyllyllä näkyneet macron-laatikot. Tuli mieleen, että laatikollinen niitä voisi olla mainio tuliainen tai kotiinvieminen jollain seuraavalla Tallinnan retkellä. Pitäisi varmaan oikein listata asioita, joita tykkään napata Virosta kotiin. Yksi tällainen on ihanat kaurahiutaleet, toinen Põlsamaan Kuldne -jälkiruokaviini… nyt voisin siis lisätä listaani Levier-kahvilan macronsit.

Kakkukahvila Levierin mantelicroissant-aamiainen
Levier Cakery kahvila Kalamajassa Tallinnassa
Aamiainen Levier Cakery kahvilassa Kalamajassa Tallinnassa
Levier Cakery kahvila Kalamajassa Tallinnassa
Levier Cakery kahvila Kalamajassa Tallinnassa
Levier Cakery kahvila Kalamajassa Tallinnassa
Levier Cakery kahvila Kalamajassa Tallinnassa
Levier Cakery kahvila Kalamajassa Tallinnassa
Levier Cakery kahvila Kalamajassa Tallinnassa
Levier Cakery kahvila Kalamajassa Tallinnassa

Telliskivi yhdessä ja Lennusadam toisessa suunnassa

Kun vatsa on täynnä (kahden aamiaisen jälkeen erittäin täynnä!) on hyvä lähteä jatkamaan päivän seikkailuja. Rantaan päin kävellessä vastaan tulee Lennusadam-niminen merimuseo, joka on mielestäni yksi hienoimmista koskaan käymistäni museoista. Jos aihepiiri ei kiinnosta, suosittelen kuitenkin käymään vaikka kahvilla museon yläkerran kahvilassa. Sieltä avautuu nimittäin upeat näkymät yli upean näyttelytilan.

Ihan toisenlaista tekemistä löytyy vastakkaiselta suunnalta, nimittäin kahden aamiaispaikkani lähettyviltä löytyy luovan työn keskus Telliskivi ja sen lukuisat ravintolat, kaupat ja baarit. Telliskivi kuluu vakiokohteisiini lähes jokaisella Tallinnan reissulla. Lue täältä suosikkipaikoistani F-Hooneesta, Sveta Baarista, St. Vitus olut- ja ruokaravintolasta, Home Art sisustusliikkeestä tai kivasta gluteenittomasta ravintolasta nimeltä Kivi Paber Käärid. Kaikki sisään kävelemisen arvoisia paikkoja. 

Telliskivi muuttuu hurjalla vauhdilla. Sinne on ilmestynyt jokaisella käynnillä jotain uutta. Käydessäni siellä ensimmäistä kertaa muistaakseni vuonna 2011, ei alueella ollut juuri mitään muuta kuin F-Hoone. Muistan, miten haahuilin hylttyjen teollisuushallien välissä hakemassa paikkaa, josta olin kuullut huhuja ja nähnyt muutaman kuvan. Mies ja tuolloin vielä aika pienet lapseni seisoivat silmät teevadin kokoisina kadun laidalla ja anelivat, että eikö voitaisi äiti lähteä pois. Ei lähdetty. Löydettiin F-Hoone, ja sen jälkeen ollaankin käyty niillä nurkilla jokaisella Tallinnan reissulla. 

One Comment

  • Pete

    Hello,

    I’d love to donate my time to you! I noticed that there is a lot of issues with your website and I’m more than happy to show you all the areas that can be fixed 🙂

    Looking forward to your reply.

    Pete

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *