2019 tallinnan parhaat
Tallinna

2019 uutuudet ja iloiset yllättäjät

Vuosi vetelee viimeisiään, joten ennen uuden vuosikymmenen alkua ajattelin vielä kurkata taaksepäin menneeseen vuoteen. Mitkä jutut Tallinnassa olivat kiinnostavimpia uutuuksia tai iloisimpia yllättäjiä? Kävin kaupungissa vuoden jokaisena kuukautena, joten edetköön muistelutkin kuukausi kerrallaan.

Baarit tallinnassa: Pohjala tap room

Tammikuu: Pohjalan panimo

Tammikuun alussa kävimme ensimmäistä kertaa Põhjalan panimoravintolassa Noblessnerissa. Se oli avannut ovensa juuri edellisen vuoden puolella, ja me kävelimme sisään heti vuoden 2019 ensimmäisinä päivinä. Ensivisiitillä syömämme amerikkalaistyylinen aamiainen oli niin erinomainen, että sen jälkeen seurasi monta muutakin Põhjalan käyntiä. Voit lukea pidemmän jutun tuosta ensimmäisestä Põhjalassa käynnistä täältä.

Vuosi 2019 oli suurten muutoksen aikaa Noblessnerissa. Keräsin kaikki alueen kiinnostavat kohteet tähän postaukseen. Niistä jotain putkahtelee vielä alempana tälle muistelulistallekin.

Talon meren rannalla: koplin linjat

Helmikuu: Koplin linjat

Helmikuussa teimme pienen ex tempore retken Tallinnan pohjoisosaan. Sieltäpä löytyikin jotain odottamatonta: meren rantaan oli nousemassa kokonainen uusi asuinalue. Aikoinaan pahamaineiset Koplin linjat olivat kokemassa täydellisen muodonmuutoksen! Huonoon kuntoon päässeitä puutaloja kunnostettiin, ja vanhojen talojen väleihin rakentui perinteistä tyyliä kunnioittaen uusia taloja. Lue juttu tästä retkestä täältä.

Rakennustyömaa on edennyt huimasti tuon postauksen jälkeen – veikkaan, että ensimmäiset ihmiset ovat jo muuttamassa sisään. Jos siis haluat nähdä uutta ja tulevaa Tallinnaa, niin otapa raitiovaunu 1 tai 2 pohjoiseen ja lähde katsomaan miltä siellä nyt näyttää. Voit ottaa suunnaksi myös Pohjalan kumisaapastehtaan tai nostalgisen Trammi-baarin.

Junimperium ginitislaamo Telliskivessä

Maaliskuu: Junimperium

Maaliskuussa Telliskiveen aukesi pieni cocktailbaari ja ginitislaamo, jolla on suuri visio. Voit lukea Junimperiumista enemmän täältä, mutta lyhyesti sanottuna heillä laatustandardit niin tislaamansa ginin, sen tuotteistamisen kuin baarin sisustuksenkin suhteen ovat todella korkealla. Lopputulos viehättää niin maku- kuin näköaistiakin. Osallistuin kierrokselle, sain maistiaisia ja ihastuin.

Maaliskuussa aukesi Telliskiveen myös Rahva Raamat -kirjakaupan kahvila-ravintola. Missäpä ihminen paremmin viihtyisi kuin kauniisti sisustetussa tilassa kirjojen ympäröimänä, hyvästä ruuasta nauttien. Katso lisää kuvia ja tunnelmia Rahva Raamatun ravintolasta täältä. 

Odeon ravintola ja baari Koplissa Tallinnassa

Huhtikuu: ravintolauutuuksia pohjoisessa

Kevään korvalla alkoi Karjamaan seudulla puhallella uusia tuulia. Huhtikuussa sinne aukesi upeasti sisustettu ravintola ja baari Odeon. Olin sattumoisin Tallinnassa avaamisen aikaan, joten tavoilleni uskollisena kutsuin itseni sinne käymään. Täältä voit katsoa lisää kuvia tuosta nyt jo palkintojakin napanneesta sisustuksesta ja lukea miten positiivisen ensivaikutelman Odeon antoi. You can make the first impression only once, sanotaan. Odeon teki sen erinomaisesti!

Kuukautta myöhemmin toukokuun lopussa Odeonin naapuriin aukesi vegaaniravintola Tru, josta on ehtinyt tulla aukeamisensa jälkeen jo jonkinmoinen tapaus. Mutta ei mennä asioiden edelle. Lue juttu Tru Kitchenistä täältä, mutta tule sitten takaisin vuosikatsauksen ääreen. 

Patarei vankilan näyttely

Toukokuu: hyytävää vankilatunnelmaa

Kävin edellisen kerran sisällä Patarein pahamaineisessa vankilassa muutama vuosi sitten. Vierailu oli kaikessa karmivuudessaan niin mieleenpainuva, että kuullessani ovien aukeavan uudestaan yleisölle, kiirehdin paikalle heti avajaispäivänä. Lue juttu tuosta vierailusta täältä. Odotus palkittiin, sillä karmivan historian kokeneisiin tiloihin oli pystytetty myös hienosti laadittu näyttely niin kommunismin kuin muidenkin totalitaaristen järjestelmien tekemistä rikoksista ihmisyyttä kohtaan.

Vuoden lopulla uutisoitiin, että Patarein vankilan tilat on ostettu, ja niihin aletaan suunitella hotellia, ostoskeskusta, ravintoloita ja vaikka mitä. Kun vankilan portit taas keväällä 2020 aukeavat, kannattaa käydä katsomassa sen nykytilaa. Tästä Viron yleisradion jutusta näet visioita tulevasta. 

Muita positiivisia elämyksiä toukokuussa olivat nykytaidekeskus EKKM:n kevätnäyttely ja Kalasatamaan kesäksi auennut KaKu. Lukaise nuo linkkien takaa löytyvät jutut, sillä olen kuullut huhuja että kumpaakaan ei enää ensi vuonna olisi!

Tallinnan fotografiskan kylttiä viimeistellään

Kesäkuu: Fotografiska

Jo keväällä korviin kantautui suuri uutinen: Tukholmasta tuttu valokuvataiteen keskus Fotografiska aukeaa alkukesällä Telliskiveen! Tieto oli iso yllätys, sillä Fotografiska oli paljastanut tulevansa New Yorkiin ja Lontooseen, mutta tämä Tallinnan keskus oli onnistuttu pitämään täysin salassa.

Loppuvuonna paljastettujen tilastojen mukaan Tallinnan Fotografiska on ylittänyt kaikki kävijätavoitteensa – eikä ihme. Kaikki käymäni näyttelyt ovat olleet huikean laadukkaita ja kiitettävän erilaisia. Lue täältä juttu avajaisnäyttelystä. Fotografiskassa on myös upea kattoterassi baareineen ja ravintoloineen. Myös niistä on täällä juttua.

Muita positiivisia yllätyksiä kesäkuussa oli Telliskivi-kadulle avattu lämminhenkinen perheravintola Clos. Mikäli Fotografiska ei olisi varastanut kaikkea huomiota kesäkuussa, Clos olisi ollut minulle se suurin juttu kesäkuussa. Lue juttu Closin ihanassa puutarhassa viettämästäni lounashetkestä täältä.

Glehnin linna ja Kalevipoeg patsas

Heinäkuu: jättiläisiä Nõmmen metsässä

Glehnin linna ei todellakaan ole heinäkuussa auennut uutuus, vaan historiallinen kohde joka oli vain minulle uusi tuttavuus. Olimme ystäväni kanssa kesäretkellä Nõmmen suunnalla, ja ennen retkeä saamieni vinkkien perusteella otimme suunnaksi Glehnin puiston. Lue pidempi juttu tuosta retkestä, Glehnin puiston jättiläisestä ja upeasta palmutalosta täältä. 

Toinen kiinnostava tapaus vuoden 2019 heinäkuulta oli se, kun pääsin tutustumaan Hall teknoklubiin ja sen vieressä olevaan Suvila-nimiseen kesäterassiin. Lue juttu siitä, kun täti teknoklubilla kävi.

Kalaranta Tallinnassa

Elokuu: argentiinalaista grilliruokaa ja pieni cityranta

Elokuussa Kalamajan Vabriku-kadulle aukesi argentiinalainen grilliravintola Siga la Vaca. Siitä en ole vielä ehtinyt kirjoittaa postausta, mutta paikka ihastutti saman tien niin paljon, että nostan sen elokuun 2019 positiivisimmaksi uutiseksi. Käy ihmeessä testaamassa – olen omien positiivisten käyntien lisäksi kuullut siitä pelkkää hyvää. Ravintolan Facebook-sivuilta lisää infoa.

Myös elokuussa onnistuin tekemään itselleni uuden löydön: Patarein vankilan tuntumassa olevan kaupunkirannan nimeltään Kalarand. Oletko sinä tiennyt tästä pikkuriikkisestä kaupunkikeitaasta? Jos et, niin pääset kurkkaamaan miltä se näyttää täältä. Siellä on veden rajassa kiinnostavan näköinen puulaivan hylky!

Bloggari Henna Mikkilä
Sõprus elokuvateatteri Tallinnassa

Syyskuu: jäätelöä ja elokuvia

Syksy saapui, mutta koska oli vielä kesäisiä ilmoja, innostuin käymään La Muu jäätelötehtaalla. Olin kyllä syönyt heidän jäätelöitään aikaisemminkin, mutta syyskuinen visiitti tämän käsityöjäätelön lähteille jäi mieleen yhtenä vuoden 2019 kiinnostavimmista tapahtumista. Lue vierailustani lisää täältä.

Toinen syyskuinen löytö oli elokuvateatteri Sõprus. Ensivisiitilläni manailin vain sitä, että miksi löysin tämän klassikon vasta nyt! Katso täältä tunnelmia tuosta retrohenkisestä leffateatterista.  Ja mikäli olet minun laillani art house ja indie-elokuvien ystävä, teatterin ohjelmisto on todella perehtymisen arvoinen.

Proto keksintötehdas Tallinna

Lokakuu: keksintötehdas aukeaa!

Olin kuullut Noblessneriin avattavasta sisähuvipuisto Protosta ensimmäistä kertaa jo keväällä päästessäni käymään tämän keksintötehtaaksi kutsutun paikan tiloihin Open House Tallinn -tapahtuman aikana. 

Kun se lokakuussa vihdoin aukesi, menimme poikani kanssa seikkailemaan sinne heti avajaisviikolla. Osa laitteista ei vielä toiminut täydellisesti, mutta siitä huolimatta Proto oli minulle lokakuun – ja ehkä koko syksyn – tapaus! Kirjoitin tuon ensivisiitin jälkeen postauksen, jossa annoin käytännön vinkkejä onnistuneeseen Proto-vierailuun. Mikäli et ole vielä Protossa käynyt, se kannattaa lukea täältä.

Muita lokakuun tapauksia minulle oli viehättävän pienen Keller-teatterin löytyminen (lue juttu täältä) ja Designmuseon upea Sääpäiväkirjat-näyttely. Tuo näyttely oli minulle yksi vuoden kohokohtia, joten kannattaa katsoa kuvia siitä tämä linkin takaa. Valitettavasti näyttely loppuu heti vuoden 2020 alussa, joten ehdit näkemään sen vain mikäli olet menossa Tallinnaan ennen loppiaista.

Viron arkkitehtuurimuseo Tallinnassa

Marraskuu: peililattia ja drinkkejä meren äärellä

Marraskuun ykkösjutuksi minulle nousee ensivierailuni Arkkitehtuurimuseoon. Erityisesti sen alakerran interaktiivinen näyttely peililattioineen ihastutti – katso silmää huijaavia kuvia tuolta vierailulta täältä.

Toinen marraskuinen elämys oli se, kun pääsin etukäteen kurkkimaan joulukuussa avattavaan drinkkibaariin meren äärellä. Baarin nimi on Kaif, ja sen takana hyörii porukka, johon tutustuin kesäisellä Saaremaan-retkellämme. Lue koko juttu täältä.

Minipannukakut tallinnassa

Joulukuu: minipannukakkuja ja vegaaniruokaa

Tänä vuonna joulutorille antoi aivan erityistä tunnelmaa Raatihuoneen nurkalle avattu minipannukakkukioski – nostan sen siis joulukuun positiivisimmaksi uutuudeksi. Lue juttu näistä lähes riippuvuutta aiheuttavista herkuista täältä. Hyvä uutinen on se, että minipannukakkuja saa joulutorin sukeuduttuakin, sillä Van Kook paistelee näitä herkkuja ympäri vuoden.

Olen perinteinen sekasyöjä, mutta huomaan Tallinnan reissuillani syöväni usein kasvis- tai vegaaniruokaa – kaupungissa on nimittäin niin monipuolisesti ja laadukkaasti sen sortin tarjontaa. Joulukuisella reissullani harkuttelin uudessa Balti Jaaman torin tuntumassa olevassa Rohessa ja pikkuriikkisessä Telliskivikadun Pelgupaikissa. Kummastakaan ei vielä ole omaa postausta, mutta sen sijaan kannattaa lukea keväällä tekemäni postaus, johon olen koonnut kaikki kaupungin vegaanipaikat.

Tervetuloa uusi vuosikymmen!

Siinä tärkeimmät menneen vuoden Tallinnaelämykset! Mitä uusi vuosi ja vuosikymmen tuo tullessaan, sitähän ei tiedä vielä kukaan. 

Alkuvuodesta 2020 tiedän vain sen, että tammikuussa Põhjalan kumisaapastehtaalle aukeaa uusi kahvila – vähän ennakkomakua siitä voit lukea täältä. Sen naapuriin on tulossa muutakin kiinnostavaa, mutta niistä lisää myöhemmin.

Virolaisen uskomuksen mukaan Ülemiste-järvessä elää pieni mies, Ülemiste vanake. Jos miehen sattuu tapaamaan, kysyy hän aina josko kaupunki on jo valmis. Siihen kuuluu vastata, että ei todellakaan ole – paljon on vielä tekemättä. Muuten mies laskisi järven vedet alas kaupunkiin. Kun kaikkia vuoden 2019 tapahtumia katsoo, niin hänelle olisi helppoa vastata taas kieltävästi. Ei ole Tallinna todellakaan valmis, vaan se tarjoaa takuuvarmasti meille ystävilleen uutta nähtävää ja koettavaa tulevaisuudessakin.

Kiitos että olette olleet mukanani tämän menneen vuoden niin täällä sivustolla kuin Tallinnatärpit Facebook-ryhmässäkin. Toivottavasti viihdytte seurassani uudella vuosikymmenelläkin.  

Hyvää uutta vuotta kaikille!

2 Comments

  • Raija

    Tallinnan huippuja viime vuoden osalta ovat ehdottomasti Fotografiska ja Tallinnan Joulutori. Kumun erinomaiset näyttelyt tulee myös aina katsastettua. Kulinaarisella puolella löytyy myös uusia kivoja ravintolaelämyksiä. Viimeisin niistä on Oliver.

    • Henna Mikkilä

      Juu, kyllä tuo Fotografiskan tuleminen Tallinnaan oli aivan huikean hieno juttu! New York sai omansa nyt vasta loppuvuonna, muutamia kuukausia Tallinnan jälkeen. Tuo Oliver on minulla vieläkin testaamatta, se asia pitää kyllä korjata pian.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *