10.000 jäsentä Tallinnatärpit
Yleinen

10.000 jäsentä on juhlan paikka!

EDIT: Nämä tarjoukset eivät ole enää voimassa! Tallinnan Legendat antaa vieläkin alennuksen, mutta muut eivät enää toimi.

Enpä olisi viime syksynä uskonut, miten paljon vuodessa voi tapahtua. Muutama kuukausi Sooloiluja-sivuston perustamisen jälkeen perustin Tallinnatärpit-nimisen Facebook-ryhmän. Sillä on ikää vasta 11 kuukautta , mutta tänään se saavutti huikean merkkipaalun: ryhmään liittyi hetki sitten 10.000. jäsen!

On aika siis pienen juhlan, mutta siitä lisää vähän tuonnempana.

Mikä Tallinnatärpit?

Monet Sooloiluja-sivuston lukijoista varmasti ovatkin Tallinnatärppien jäseniä, mutta kerronpa kuitenkin mistä ryhmässä on kyse. Ryhmän perustaminen ei nimittäin ollut alunperin ollenkaan oma ideani. Häärin olemassa olevissa Facebookin Tallinna-ryhmässä jakaen niin postauksiani kuin omia Tallinnavinkkejäni. Sain kuitenkin huomata, että ajoittain ryhmän ylläpito ärsyyntyi liiallisesta aktiivisuudestani.

Silloin tällöin sain ryhmien muilta jäseniltä yksityisviestejä, että enkö voisi perustaa omaa ryhmää. Ajatus tuntui ensin vieraalta, mutta alkoi vähitellen kypsyä mielessäni. Ehkä se ei olisi ollenkaan hassumpi ajatus. Omassa ryhmässäni saisin jakaa näitä sivustoni postauksia juuri niin paljon kuin haluaisin – ja samalla naputella ryhmälle säännöt, jotka olisivat linjassa arvomaailmani kanssa.

Tallinnatärpit näkee päivänvalon

Lokakuun 24. päivä 2018 se tapahtui: perustin Facebookiin Tallinnatärpit-ryhmän. Samana päivänä se sai myös ensimmäiset jäsenensä, jotka olivat (vain vähän pakotettuna) mieheni ja parikymppiset kaksoseni. Seuraavana päivänä ryhmään liittyi jo ensimmäiset ulkopuolisetkin jäsenet, mikä tuntui ihan kauhean jännittävältä ja hienolta.

Tallinnatärpit 11 kuukautta myöhemmin

  • 2.700 julkaisua
  • 25.000 kommenttia
  • 98.500 reaktiota

Ja tänään: 10.000 jäsentä!

Aivan käsittämättömän paljon. Pikaisella laskutoimituksella se tarkoittaa, että yhdentoista kuukauden ajan ryhmä on kasvanut keskimäärin 30 jäsenellä päivässä.

Vajaassa vuodessa Tallinnatärpeistä on kasvanut yhteisö, jonka jäsenet auttavat toisiaan saamaan Tallinnan reissuistaan enemmän irti – juuri niin, kuin alkuperäinen ajatukseni oli ryhmää perustaessani. Koska kiitos ryhmän aktiivisuudesta ja kasvusta kuuluu jokaiselle ryhmän jäsenelle, olen järjestänyt pienen lahjan kaikille.

10 ravintolaa, 10 prosenttia

Kysyin muutamalta Tallinnan parhaat ravintolat -listani ravintolalta, että haluaisivatko he tarjota tämän merkkipaalun kunniaksi ryhmän jäsenille pienen alennuksen ruuasta. Nämä kymmenen mainiota ravintolaa haluavat!

Nämäkin kolme juhlivat kanssamme

Myös katukeittiö Jahu Tänavagurmee on mukana. Siellä saat heidän suosituimmat tuotteensa vähän normaalia edullisemmin. Pizza Napoli Picante maksaa sinulle 7 euroa (normaalisti 8 €), ja Classic burger 6 euroa (normaali hinta 7 €). Tässä karttalinkki. 

Saat myös 10 % alennuksen kahdesta Rataskaevu-kadulla olevasta italialaisesta vaate- ja kenkäkaupasta. Kauppojen nimet ovat Accademia ja Mary Queen. Tässä karttalinkki.

Vanhassa kaupungissa oleva Tallinnan Legendat yhdistää kaupungin satoja vuosia vanhan historian, oikeat näyttelijät ja audiovisuaaliset erikoisefektit luoden illuusion aikamatkasta menneisyyteen. Juhlan kunniaksi ryhmäläiset saavat liput hintaan 12 euroa aikuiset ja 8 lapset (normaalisti liput maksavat 16/12 euroa).

Miten alennuksen saa?

Saat alennuksen kertomalla tarjoilijalle ennen laskun pyytämistä ”salasanan” Tallinnatärpit. Voit toki varmistaa jo tilausta tehdessäsi, että tarjoilija on ajan tasalla ja tietoinen alennuksesta. Lahjatarjous on voimassa lokakuun loppuun.

Tallinnan legendoissa ja vaatekaupassa kerrot vain koodin ”Tallinnatärpit”, jolloin olet oikeutettu alennukseen.

sooloiluja tallink

Lisäys! Myös Tallink juhlii kanssamme

Sain juuri korvanappiini tiedon, että myös Tallink Silja haluaa tarjota Tallinnatärppien lukijoille edun kymmenentuhannen jäsenen kunniaksi. 

Tarjoushintaan 58 € / henkilö sisältyy:

  • laivamatkat Helsinki-Tallinna ja Tallinna-Helsinki Comfort Loungessa ja loungen tarjoilut (normaalisti Star Class)
  • Yhden yön majoitus Tallink City Hotellissa 2hh
  • aamiainen hotellissa
  • varausaika 4.10.–15.11.2019
  • matkustusaika 7.10.-30.11.2019
  • Tarjouksen saa Tallinkin online-varauksessa, kun syöttää tuotekoodin TS136667 alennuskoodi-kenttään
  • Tallink Spa & Conference Hotel **** alk. 60 €/hlö
    Tallink City Hotel **** alk. 58 €/hlö
    Tallink Express Hotel *** alk. 46 €/hlö

Varaus pitää siis tehdä netissä online-varauksena. Huomaa, että teet hotellimatkavarauksen, ei pelkkää laivamatkaa. Varmista myös, että valitset Comfort-luokan – muuten koodi ei toimi! Tässä linkki varauspalveluun.

11 Comments

  • Christina (Kisu) Lindgren

    KIITOS HENNA että olet jaksanut ilahduttaa meitä kaikkia mahtavilla kirjoituksilla. Lyhyessä ajassa 10.000 jäsentä, mahtava saavutus!!

    • Henna Mikkilä

      Kiitos Kisu! Uskomattomalta kyllä tuntuu – ja niin todella hyvältä. Mutta kiitos kuuluu myös teille kaikille, jotka olette innolla mukana. Sinäkin olet ollut aivan alkumetreiltä saakka, kiitos siitä!

  • Von Hieno

    Onnitteluni ja kiitokseni! Olen vinkkiesi perässä kuljeskellut tänä kesänä ja nauttinut suunnattomasti. Koko ajan tekee mieleni Tallinaan. Niin paljon on näkemättä ja kokematta. Kuvasi ja tekstisi ovat niin ”myyviä”. Ja meitä yhdistää ainakin ns rappioromantiikan diggaus. Ihanaa kun jaksat olla niin aktiivinen ja positiivinen.

    • Henna Mikkilä

      Tällaiset ihanan kannustavat viestit auttavat kyllä pysymään positiivisena – kiitos! Ilahduttaa ihan valtavasti kuulla, että vinkeistä tosiaan on käytännön apua ja iloa. Itsellä sama ”tauti”: kun yksi matka on takana, tekee heti mieli lähteä taas uudestaan. Kyllä siellä tosiaan tekemistä ja näkemistä riittää – ja uuttakin tuntuu tulevan tasaisesti.

    • Henna Mikkilä

      Oi miten mahtavia terveisiä tällaiset – kiitos Jukka! En ole itsekään mikään pitkän ajan Tallinnan kävijä, vaan suht uusi fani minäkin. Ehkä kirjoituksistani ja kuvista välittyy vielä jonkinmoista uutuuden viehätystä.

    • Henna Mikkilä

      Kiitos! On kyllä uskomatonta, miten nopeasti vaatimaton alku paisui on kokenut tällaisen lumipalloefektin. Suurin kiitos kuuluu kaikille niille ihmisille, jotka ovat lähteneet innolla mukaan, ja pitäneet ryhmän positiivisesta hengestä kiinni.

    • Henna Mikkilä

      Kiitos kuuluu teille ihanille, jotka olette olleet alusta saakka innolla mukana. Minä vain tuppasin homman käyntiin – mahtava joukko aktiivisia Tallinnan tuntijoita ovat yhdessä tehneet siitä sen, mitä se tänään on. Huikea kasvutarina vain 11 kuukaudessa!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *